Tekstiilit ja ympäristö |
||||
|
|
||||
|
|
Kotitalouksien tuloista noin 10% käytetään tekstiileihin. Siksi
niiden valinnalla on suuri merkitys ympäristöön. Tekstiilejä on
vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen niiden ympäristövaikutusten
perusteella. Koko tuotteen elinkaari
vaikuttaa asiaan, esimerkiksi:
Ekologinen selkäreppu kuvaa sitä luonnonvarojen määrää, joka on otettu luonnosta tuotteen valmistamiseksi (vesi, ilma, kiinteät aineet). MIPS-arvo kuvaa ekotehokkuutta ja se voidaan laskea jakamalla ekologinen selkäreppu sen tarjoaman palvelun määrällä. Mitä useammin tuotetta käytetään, sitä "tehokkaampi".
|
|||
| KEHITYSMAAT
|
Vaatteiden kulutus teollisuusmaissa on 5-10 -kertainen kehitysmaihin
verrattuna, mutta suuri osa vaatteista tehdään kehitysmaissa. Vaatteen
valmistusmaaksi ilmoitettu maa voi olla esim. sen suunnittelupaikka, mutta
raaka-aine, työvoima ym. ovatkin kotoisin aivan muualta.
Kehitysmaissa ympäristöpäästöjä ei ole lainsäädännöllä rajoitettu yhtä tiukasti kuin teollisuusmaissa. Siellä ei myöskään tuotantomenetelmiä ole kehitetty ympäristölle ystävällisemmiksi. Siksi tuotanto kehitysmaissa on edullisempaa, mutta myös saastuttavampaa kuin teollistuneissa maissa. Kehitysmaissa työläisten oikeudet ja työolosuhteet voivat olla epäinhimilliset. Työpäivät ovat pitkiä, vapaapäiviä ei juuri ole, palkka on huono, työntekijät kärsivät aliravitsemuksesta, he altistuvat käytettäville kemikaaleille, heitä saatetaan lyödä ja lapsityövoimaa käytetään. Työntekijät saatetaan lukita työpaikalleen, eivätkä he esim. onnettomuuden sattuessa pääse pakoon. |
|||
| KUIDUSTA LANGAKSI JA KANKAAKSI 
|
Kehräys-, kudonta-, neulomis- ja ompeluvaihe kuluttaa suhteellisen vähän energiaa ja kemikaaleja ja saastuttaa niukasti. Kudottaessa loimilankoihin käytetään liistausaineita, joiden poistamiseen myöhemmin tarvitaan kemikaaleja, vettä ja energiaa. Neuleet ovat siksi hiukan parempi vaihtoehto kuin kudottu kangas.
|
|||
| VIIMEISTYKSET
|
Viimeistykset kuluttavat energiaa ja vettä ja niihin tarvitaan kemikaaleja. Viimeistelyjä käytetään enemmän luonnon- ja muuntokuitujen kuin synteettisten kuitujen valmistuksessa. Viimeistysten ansiosta vaatteen käyttöikä saattaa pidentyä, ja sen käyttö ja hoito voivat muuttua helpommiksi ja ympäristöä vähemmän rasittaviksi. Jotkut viimeistysaineet voivat aiheuttaa allergioita tai syöpää. Suomessa on säädetty raja-arvot formaldehydipitoisuuksille, ja kemikaaleista haitallisimmat on kielletty. Tuontitekstiileissä niitä voi olla. Viimeistyskemikaaleilla kankaalle muokattavia ominaisuuksia ovat mm. vanumattomuus, rypistymättömyys, homeensuoja, lianhylkivyys, kutistumattomuus ja palamattomuus. Entsyymit ovat luonnonmukaisia ja biohajoavia viimeistelyaineita, joilla parannetaan mm. tekstiilien nypyttömyyttä ja pehmeyttä. Niiden käyttö kuitutuotannossa on myös lisääntymässä.
|
|||
| VÄRJÄYS
|
Eniten päästöjä aiheutuu tekstiilien värjäyksestä. Osa väristä ei kiinnity kuituun, vaan valuu jätevesien mukana luontoon. Suomessa menetelmät ovat kehittyneet ja vain pieni osa väriä ei kiinnity ja jätevedet johdetaan puhdistamoihin. Luonnonvärit eivät nekään ole ongelmattomia. Esim. kasveja tarvittaisiin suunnattomia määriä värjäykseen ja lisäksi apuaineina olisi käytettävä kemikaaleja. Vettä ja energiaa kuluu myös kasveilla värjätessä. Puuvillaa on jalostettu siten, että sitä kasvaa valmiiksi värillisenä.
|
|||
|
PUUVILLA
|
Puuvillan osuus kaikista tekstiilikuiduista on noin 45%. Sen vuoksi
puuvillan tuotannon ympäristövaikutukset ovat merkittävät. Suurimmat tuottajat ovat
USA, Kiina, Intia, Pakistan ja Uzbekistan. Yli puolet maailman puuvillapelloista keinokastellaan, minkä takia vesistöt saattavat kuivua ja maaperä suolaantua. Peltoja lannoitetaan enemmän kuin muussa viljelyssä, jolloin ravinnepäästöt vesistöihin ovat suuria. Tehoviljelyn takia maaperä kuluu ja köyhtyy. Puuvilla on altis kasvisairauksille ja tuhohyönteisille. Niitä torjutaan ympäristölle haitallisilla aineilla. Torjunta-ainejäämiä voi jäädä myös kuituun ja tekstiiliin. Maailman hyönteismyrkyistä puuvillapelloille käytetään 25%, mutta peltopinta-alasta puuvillalla on vain 3%. Yhden puuvillakilon tuottamiseen käytetään kemikaaleja jopa 1kg ja vettä 200-300 litraa. Ennen sadonkorjuuta lehdet pudotetaan myrkyttämällä, mutta puuvillan poimiminen käsin ei tee siitä ekopuuvillaa. Viljely on voinut olla muutoin yhtä voimaperäistä kuin koneella poimittavalla puuvillalla. Käsinkorjuu on raskasta ja poimijat voivat altistua torjunta-aineille. Poimijat ovat yleensä naisia ja lapsia. Luomupuuvilla lannoitetaan kompostilla, tuholaisia torjutaan biologisesti ja se korjataan käsin. Sen osuus koko sadosta on alle promille.
|
|||
PELLAVA
|
Pellavan osuus tekstiilikuiduista on n.1,4%, mutta sen suosio on
kasvussa. Pellavaa tuotetaan eniten Venäjällä, Keski-Aasiassa ja Euroopassa.
Pellavan viljely aiheuttaa samoja haittoja kuin maanviljely
yleensäkin. Jos pellava liotetaan vesialtaissa luonnonvesien sijaan, jätevedet voidaan puhdistaa.
Liotus voidaan tehdä myös entsyymien avulla. Suomessa
kasvatettava pellava joudutaan kuljettamaan mm. Puolaan ja Belgiaan
käsiteltäväksi.
|
|||
|
VILLA
|
Villan osuus maailman kuiduista on noin 4%. Suurimmat villantuottajat
ovat Australia, Uusi-Seelanti, Kiina, ja Keski-Aasian maat. Joillakin
alueilla isot lammaslaumat aiheuttavat eroosiota.
Torjunta-aineilla suihkutetaan lampaita loiseläimiä ja tuholaisia
vastaan tai lampaat käytetään hyönteismyrkkykylvyssä. Hormoniruiskeilla saadaan lampaat kerittyä kemiallisesti.
Kokonaisuutena villakuidun tuottaminen ja muokkaaminen rasittavat ympäristöä
vähän. Koinsuoja-aineiden ei ole todettu aiheuttavan
terveysriskiä.
Suomessa villantuotanto on vähäistä, ympäristölle ystävällistä käsityötä. Villat täytyy käyttää ulkomailla pestävänä, koska Suomesta puuttuvat tarvittavat laitokset.
|
|||
SILKKI
|
Silkin osuus maailman kuiduista on vain 0,1%. Silkkiä tuotetaan eniten Kiinassa ja Intiassa. Silkkikuitu kelataan silkkiperhosen toukan koteloista sen jälkeen kun toukka on tapettu höyryllä. Silkin tuotannon ympäristöhaitat liittyvät toukan ravintona olevan mulperipuun lannoitukseen ja torjunta-aineiden käyttöön. Toisaalta mulperipuita istuttamalla voidaan ehkäistä eroosiota.
|
|||
|
TURKIKSET, NAHKA JA UNTUVAT 
|
Turkis on lähes ikuinen, uusiutuva luonnontuote ja siksi
ympäristön kannalta hyvä valinta. Toisaalta turkiseläinten tarhaus
on kyseenalaista. Eläinten elinolosuhteet eivät ole luonnolliset.
Lisäksi turkistarhojen päästöt ovat aiheuttaneet lähialueiden
saastumista.
Tekoturkisten materiaali jalostetaan öljystä, ja sen valmistukseen käytetään voimakkaita kemikaaleja. Ongelmat ovat samat kuin synteettisillä kuiduilla. Nahkatuotteiden nahka on karjankasvatuksen ja lampaanhoidon sivutuote. Nahka on myös pitkäikäinen ja kestävä. Jotta nahka saadaan käyttökelpoiseksi, se pitää parkita kemiallisesti kromin avulla. Yli puolet tästä työstä tehdään kehitysmaissa, missä jätevedet saatetaan johtaa puhdistamattomina luontoon. Untuvatuotteiden käyttö on yleensä ekologista. Untuvat kerätään linnunpesistä poikueiden jätettyä pesänsä, tai ne nypitään ruuaksi tapetuista linnuista. Joissakin maissa untuvia saatetaan nyppiä myös elävistä linnuista.
|
|||
|
TUOTTEEN HOITO
|
Vaatteiden
käyttöön ja hoitoon kannattaa kiinnittää huomiota, sillä jopa neljä viidesosaa vaatteiden ympäristökuormasta syntyy käytön, eikä
suinkaan valmistuksen aikana.
Mitä harvemmin, mitä alhaisemmissa lämpötiloissa ja mitä vähemmällä vesimäärällä tuote puhdistuu, sitä parempi. Villa esimerkiksi puhdistuu tunkkaisista hajuista tuulettumalla. Tekokuiduille riittää alhaisemmat lämpötilat kuin luonnonkuiduille. Kemiallinen pesu on huono vaihtoehto. Jokainen pesukerta kuluttaa tuotetta ja lyhentää sen käyttöikää. Toisaalta myös lika kuluttaa tekstiiliä. Pesuainevalinnallakin voi vaikuttaa ympäristön tilaan. Myös silittäminen vie energiaa - tekokuitutuotteita ei yleensä tarvitse silittää.
|
|||
| ELINKAARI PITEMMÄKSI
|
Hyväkuntoiset mutta tarpeettomat tekstiilit voi myydä kirpputorilla, lahjoittaa tuttaville tai hyväntekeväisyyteen. Elinkaari pitenee myös jatkamalla tekstiilin käyttöä alkuperäistä tarkoitusta pidemmälle muuntamalla käyttötarkoitusta. Tämä vähentää uusien tekstiilien kysyntää, jätettä ja raaka-aineentarvetta. Vaate voidaan purkaa osiin ja käyttää uuden vaatteen kappaleina tai tilkkutöihin. Seuraava askel on leikata vaate matonkuteiksi, siivousliinoiksi tai käyttää täytteeksi. Napit, soljet, vetoketjut jne. voidaan käyttää uudelleen.
|
|||
| TIEN PÄÄ?
|
Lähes kaikkea tekstiilijätettä voidaan kierrättää.
Kierrätyskin kuluttaa osaltaan luonnonvaroja ja energiaa. Kun
kierrätettävyys otetaan huomioon jo tuotteen suunnittelussa,
kierrättäminen helpottuu ja sen kustannukset alenevat. Luonnon materiaaleista valmistetut kuitujätteet voidaan kompostoida, jolloin ne palautuvat luonnon kiertokulkuun. Maatumista hidastavat erilaiset kemikaalit, joita tuotteessa saattaa vielä olla. Ne voivat myös saastuttaa ympäristöä. Synteettiset kuidut eivät maadu, mutta ne voidaan kierrättää kemiallisesti, joskin se on vielä kallista. Maailman tunnetuimman fleece- valmistajan raaka-aineista yli puolet on polyesterijätettä. Osa tekstiileistä voidaan hävittää polttamalla, mutta tällöin niistä voi vapautua haitallisia yhdisteitä. Käyttökelvottomat tekstiilit voidaan repiä kuiduiksi ja käyttää uusiolangan tekoon, lumppupaperiin, palo- ja pelastushuopiin, äänieristeeksi, öljynimeytysmattoihin, jne. Suomalaiset voisivat vaatettaa vuosittain 4-5 miljoonaa ihmistä vaatteilla, jotka ovat kerääntyneet kaatopaikoille. Kotitalouksien 20 000 tonnin jätevuoresta sopisi uusiotuotteisiin 60%, mutta vain 19% kerätään talteen!
|
|||
| TEKSTIILIEN YMPÄRISTÖ- MERKIT |
||||
|
|
|
||
|
EU:n ympäristömerkki. Päähuomio on kiinnitetty puuvillan torjunta-ainejäämiin sekä värjäys- ja viimeistelypäästöihin. |
Pohjoismainen ympäristömerkki. Tavoitteena on vähentää erityisesti kuitujen viljelyssä käytettyjen torjunta-aineiden ympäristöhaittoja sekä tekstiiliteollisuuden päästöjä.
|
Öko-Tex-Standard 100 on nykyisin laajin eurooppalainen tekstiilien ympäristömerkki. Tuote ei saa sisältää haitallisia jäämiä, mikä ei kuitenkaan takaa viljelyn puhtautta. | ||
| TEKSTIILIEN OSTAJAN MUISTILISTA
|
|
|||
