Etusivu

Miten kirjoneuletta neulotaan

Kirjoneule suunnitellaan ruudukkoon, josta ohjetta luetaan neulomissuunnassa oikealta vasemmalle aloittaen alimmalta riviltä. Eri värillä neulottavat silmukat merkitään väreillä tai toisistaan poikkeavilla merkeillä. Mallikerta erotetaan pystyviivoin.

Neulomisvuorossa oleva lanka asetetaan vasemman käden sormelle. Jos molemman värisiä silmukoita on kerroksella sama määrä, taitava neuloja voi pitää koko ajan molempia lankoja sormellaan neuloessaan. Lankojen kiertymistä voi välttää ottamalla toisen värinen lanka aina takakautta ja toisen värinen lanka  etukautta.

Neuloessa on varottava kiristämästä nurjalla juoksevia lankajuoksuja. Mitä pidempiä ne ovat, sen helpommin ne jäävät liian kireälle.

Kirjoneuletta on helpointa neuloa suljettuna neuleena. Tällöin uuden kerroksen ohjeen lukeminen aloitetaan aina mallikerran oikeasta reunasta, yhtä ruuturiviä ylempää. Kun neuleen silmukkamäärää lasketaan, tulee se pyöristää kirjoneuleen mallikerran silmukkamäärällä jaolliseksi luvuksi.

 Mikäli kirjoneuletta neulotaan tasoneuleena, on nurjan puolen kerros luettava vasemmalta oikealle. Tällöin lankajuoksuja kuljetetaan edelleenkin nurjalla eli neulojan itsensä puolella.

Neuleen valmistuttua se kannattaa höyryttää jotta käsiala tasoittuu.