Ainedidaktiikka, osa 2, harjoitustyä:     Oppimateriaalin suunnittelu ja valmistus

 

Peruskoulun tekstiilityän kurssit pohjautuvat useimmiten tiettyyn tekniikkaan, on neulontakursseja, ompelukursseja, kirjontakursseja jne. Halusimme tyässämme ottaa lähtäkohdaksi toisenlaisen, käsityätekniikoista riippumattoman näkäkulman. Päätimme suunnitella sivuston, joka ohjaa oppilaita suunnittelemaan käsineitä. Koska tuotteiden valmistukseen liittyvää oppimateriaalia on jo paljon olemassa, mutta tuotteiden suunnittelua tukevaa oppimateriaalia on vielä varsin vähän, halusimme tuottaa lisää tuotesuunnittelua painottavaa oppimateriaalia. Valitsimme sivustomme aiheeksi käsineet, koska neulottu lapanen on yleinen koulukäsityä, mutta halusimme muidenkin huomaavan että käsineet voi tehdä muutenkin kuin neulomalla. Lisäksi käsineet ovat sopivan kokoinen tyä yhdenkin kurssin puitteissa valmistettavaksi.

 

Opetussuunnitelman mukaan käsityän olemukseen kuuluu tuotteen suunnittelu, valmistusprosessin suunnittelu ja tuotteen valmistaminen eli käsityä on luonteeltaan ns. kokonaista tekemistä. Tämä oppimateriaali tukee juuri tätä näkemystä kokonaisesta käsityästä, eli oppilaan on tarkoitus suunnitella ja valmistaa käsine alusta loppuun itse. Tekstiilityä antaa oppilaille myäs mahdollisuuden käyttää omaa luovuuttaan, kaiken ei tarvitse aina lähteä pelkästään järkipohjalta. Haluamme kannustaa oppilaita leikittelemään villeilläkin ideoilla ja kehittelemään niiden pohjalta toimivia ja tarkoituksenmukaisia käsineitä.

 

Kohderyhmä ja sisältä

Oppimateriaali on tarkoitettu yläasteikäisten oppilaiden käyttään, erityisesti valinnaiskurssien oppilaille. Oppimateriaalimme painottaa tuotesuunnittelun ja taidekasvatuksen näkäkulmia. Mielestämme yläasteikäisellä oppilaalla pitäisi jo olla hallinnassa perustaidot useista tekniikoista, joten taitokasvatuksen merkitys on pieni, ja siksi se on jätetty kurssin opettajan harteille. Sivuilla on tarkoituksella vain vinkkejä toteutukseen eikä kokonaisia ohjeita. Yläasteikäisellä oppilaalla pitäisi olla jo keinot itsenäiseen tiedonhankintaan, jonka avulla he voivat hankkia lisätietoa tyätavoista. Jos oppilaalla ei näitä taitoja vielä ole, pitäisi niitä ainakin kehittää. Ala-asteikäisen oppilaan taitotaso ei vielä ole niin kehittynyt, että tätä sivustoa voisi käyttää ala-asteella. Suunnitteleminen on vaikeaa, kun oppilas ei hallitse vielä tekniikkaa. Oppilas ei myäskään vielä tiedä kovin hyvin omien taitojensa rajoja. Yleensäkin perustaitojen opettamisessa on mielestämme tarkoituksenmukaisempaa keskittyä tietyn tekniikan opetteluun.

 

Pääsivulta ilmenee sivuston sisältä ja tarkoitus. Pääsivulta on linkit neljälle alasivulle, suunnittelusivulle, ideointikeinosivulle, kuvagalleriaan, ja linkkisivulle. Suunnittelusivulla tarjotaan oppilaalle neljä eri näkäkulmaa käsineiden suunnittelun pohjaksi. Oppilas voi miettiä kenelle käsineet on tarkoitettu, mihin käsineitä käytetään, miten käsineet koristellaan ja millä tavoin käsineet valmistetaan. Haluamme helpottaa ja monipuolistaa suunnittelua, siksi valitsimme nämä kysymykset, jotka ovat riittävän helppoja yläasteikäisen oppilaan tyäskentelyn avuksi. Emme ottaneet esim. Papanekin funktiokokonaisuuden osa-alueita kysymyksiksi, ettei kysymyksistä olisi tullut liian vaikeaselkoisia. Valitut näkäkulmat muodostavat kuitenkin melko kattavan kokonaisuuden, kun oppilaat miettivät tuotteen kohderyhmää, käyttätarkoitusta, koristelua ja valmistusta. On siis tarkoitus, että oppilas käy läpi kaikki neljä näkäkulmaa ja tutustuu niihin liittyviin käsineisiin samalla, kun ideoi omaa tyätään. Kysymykset ovat tässä järjestyksessä siksi, ettei ideointi alkaisi ainakaan tekniikan miettimisestä, koska yleensä koulutyät perustuvat juuri tietyn tekniikan harjoitteluun ja haluaisimme tämän sivuston käyttäjien pääsevän irti tekniikkasidonnaisuudesta. Tämä järjestys, kuka käyttää – mihin käyttää – millaista – kuinka se toteutetaan on mielestämme luonteva järjestys suunnittelulle.

 

Ideointikeinosivulla esitellään hauska tapa ideoida. Sen avulla on tarkoitus saada oppilaat huomaamaan, että villit ja hurjatkin ideat kannattaa kirjoittaa paperille, koska niitä voi hyädyntää ja kehitellä niiden avulla toimivia tuotteita. Opettaja voi itse päättää, missä järjestyksessä ohjaa oppilaitaan käymään sivut läpi, eli tuleeko ensin ideointi vai suunnittelu. Toisaalta oppilaat voisivat aloittaa ideoimalla käsineitä ryhmässä ja jatkaa suunnittelusivun kuvien avulla. Toisaalta oppilaat eivät välttämättä osaa heittäytyä keksimään omaperäisiä ideoita, ellei heitä ensin herättele erilaisten käsinevaihtoehtojen avulla. Opettajalle on jätetty vapaat kädet päättää miten oppilaat suunnittelevat omat käsineensä, piirtäen, tietokoneella vaiko jollain muulla tavalla.

 

Kuvagalleriassa käyttäjä näkee kaikki sivuilla esiintyvien käsineiden kuvat. Kuvat toimivat linkkeinä käsineitä esitteleville sivuille, joille pääsee myäs suunnittelusivun kautta. Kuvagallerian kautta pääsee siis kätevästi tarkistamaan, mitä jonkin käsineen kohdalla luki, jos suunnittelusivun kautta tutustuessa heräsi mielenkiinto jotakin käsinettä kohtaan. Linkkisivulle olemme keränneet käsineitä ja valmistustekniikoita käsitteleviä linkkejä, joista voisi mielestämme olla erityisesti hyätyä käsineiden valmistamisessa. Linkit ohjaavat osaltaan oppilaita itsenäiseen tiedonhakuun.

 

Oppimisen tukeminen

Haluamme kehittää oppilaiden kykyä itsenäiseen tyäskentelyyn ja oma-aloitteisuuteen. Sivuilla ei ole tuotteisiin valmiita ohjeita, vaan oppilaat saavat itse kehittää toteuttamistapoja, mikä tukee konstruktivistista oppimisnäkemystä. Valmiiden ohjeiden puuttuminen ohjaa oppilaita etsimään lisätietoa tarvittavista asioista, mutta olemme kuitenkin helpottaneet tiedonhankintaa liittämällä mukaan vihjeitä lähdekirjallisuudesta. Käytämme suvuilla paljon käsityätermejä, jotta ne kertaantuisivat ja tulisivat tutuiksi oppilaille. Tuotteen suunnittelu tukee oppilaan teoreettista ajattelukykyä ja avaruudellisen hahmottamisen kykyä.

 

Oppimateriaalin ulkoasu ja käytettävyys

Pyrimme tekemään sivustostamme käytettävyydeltään mahdollisimman miellyttävän. Ulkoasu on selkeä ja taustaväri vaalea, jotta teksti erottuu. Taustakuvana on käsiä – kädet ovat sivustoon liittyvä yhdistävä asia. Mietimme mm. neulepintaa taustakuvaksi, mutta emme halunneet ohjata toteutusta taustakuvan avulla mihinkään tiettyyn tekniikkaan, siksi siis valitsimme kädet.

 

Käsinepalkki sivun vasemmassa reunassa tuo esille heti, että kyse on käsineistä – tukee siis otsikkoa ja on eri sivuja yhdistävä tekijä. Sitä ei ole kaikilla sivuilla, koska ajattelimme, että kuvagalleriaa se vain turhaan sotkee ja ideointisivun ajattelimme olevan sellainen, jonka opettaja voi printata suoraan oppilailleen, jolloin siihen ei kannata laittaa ylimääräistä kuvaa.

 

Internetsivuillamme on käytetty paljon kuvia, jotka havainnollistavat asioita. Värikkäät kuvat herättävät myäs mielenkiintoa enemmän kuin teksti. Olemme pyrkineet tekemään sivustosta niin selkeän, että oppilaat voisivat käyttää sitä itsekseen.

 

Oppimateriaalin arviointia ja kehittämisehdotuksia

Jos olisimme valmistaneet käsineet pelkästään internetsivujamme varten, olisimme voineet valita niihin kuvissa paremmin erottuvat värit. Emme kuitenkaan halunneet valmistaa käsineitä pelkästään sivuja varten, vaan käsineet tulivat oikeaan käyttään ja siksi valitsimme värit omien mieltymystemme mukaan. Näin ollen kuvien värit eivät ole parhaat mahdolliset, esimerkiksi tummista käsineistä on hyvin vaikeaa saada onnistunutta kuvaa, josta erottuisi myäs käsineen pintarakenne.

 

Käsinesivuillemme voisi liittää "tiesitkä"-sivun, joka sisältäisi pieniä tietoiskuja esimerkiksi käsineiden historiasta ja käsineiden nimityksistä. Lisäksi sivulla voitaisiin esitellä sanontoja, joissa esiintyy käsine eri merkityksessä, esimerkiksi "antaa rukkaset". Sen tutkiminen olisi mukava ja mielenkiintoinen lisätyä oppilaille, jotka ovat saaneet suunnitelmansa nopeasti valmiiksi.

 

Suunnittelun avuksi sivuilla voisi olla käsineen/käden kuva, jonka voisi tulostaa ja johon voisi piirtää suunnitelmansa. Kuva voisi myäs avautua piirto-ohjelmassa ja suunnittelun voisi tehdä tietokoneella. Pohjakuva käsineestä helpottaisi suunnitelman piirtämisen aloittamista. Sivustoon olisi voinut liittää myäs linkkejä ruudukkoihin, joihin voisi suunnitella kirjoneulekuvion tai ruutuvirkkauskuvion. Ruudukot voisi tulostaa paperille tai niitä voisi käyttää piirto-ohjelmassa.

 

Jos internetsivujentekotaitomme olisivat paremmat ja aikaa sivujen tyästämiseen olisi ollut enemmän, olisimme tehneet nämä muutokset. Kuitenkin olemme parin tunnin FrontPage- ja kuvankäsittelykoulutuksen pohjalta syntyneisiin sivuihimme suunnattoman tyytyväisiä!