Neulakintaan historiaa

Neulakinnastekniikka on esihistoriallinen tekstiilien valmistustapa. Tekniikan arvellaan kehittyneen yksinkertaisista, verkkomaisista tekstiileistä. Myöhemmin neulan avulla alettiin valmistaa myös kiinteämpiä tekstiileitä, kuten käsineitä ja sukkia. Varhaisimmat neulakintaat ja -sukat on löydetty Egyptistä ja Pohjoismaista. Näistä vanhimpana pidetään Ruotsin Åslesta löytynyttä neulakinnasta, joka on peräisin 200 - 300 -luvulta ajanlaskumme alun jälkeen. Tämän lisäksi eri puolilta Eurooppaa on tehty keskiaikaisia löytöjä kuninkaallisten ja kirkollisten johtajien haudoista. Myös Lähi-idässä, Iranissa on tehty tossuja neulakinnastekniikalla.

Suomessa neulakinnastekniikka oli ainoa tunnettu lankatekniikka aina 1600-luvulle saakka, jolloin puikoilla neulominen muotiuutuutena ja nopeampana tekniikkana syrjäytti neulakintaiden ja -sukkien valmistuksen. Suomen vanhimmat neulakinnaslöydöt ovat peräisin ristiretkiajoilta. Kaukolan Kekomäestä on löydetty vanha neulasukan pala ja Mikkelin Tuukkalasta kirjottu neulakintaan kappale. Tuukkalan kinnas on peräisin 1300-luvulta. Ensimmäisenä meillä neulakintaiden valmistamisesta luopuivat lounaissuomalaiset, jotka omaksuivat puikoilla neulomisen Ruotsista. Yleisimmin neulakinnastekniikalla on tehty käsineitä, mutta myös sukat, myssyt, maitosiivilöiden siivilälaput ja hevosen loimet syntyivät aikoinaan kinnasneulalla.

Kaikkein pisimpään neulakintaat ovat säilyttäneet asemansa Itä-Suomessa, Savossa ja Karjalassa, jossa neulakintaita on käytetty lähinnä miesten työkäsineinä nahkarukkasten sisällä. Tavallisimmin neulakintaat tehtiin kotona kehrätystä omien lampaiden villasta ja niiden valmistustaito siirtyi sukupolvelta toiselle. Kalastajat käyttivät jouhesta tai sian villasta valmistettuja neulakintaita, koska ne eivät imeneet vettä. Nykyajan kumikäsineet ovat kuitenkin syrjäyttäneet kalastajien jouhikintaat jo kauan sitten.

Neulakinnastekniikka on edelleen käytössä Pohjoismaista ainakin Suomessa ja Ruotsissa, mutta vanhoja taitajia on enää vähän. Vielä 1800-luvulla neulakintaiden valmistaminen oli melko yleistä Itä-Suomessa. Kuitenkin 1900-luvun puolivälin jälkeen lisääntynyt työssäkäynti ja teollisesti valmistetut tuotteet ovat omalta osaltaan vähentäneet tarvetta tehdä kaikki käsityönä. Teollistuneessa yhteiskunnassa ei enää ollut aikaa eikä tarvetta opetella neulakintaiden valmistusta. Nykypäivänä keskiaikaharrastus ja vastapainon etsiminen teknistyvälle ja kansainvälistyvälle maailmalle voi ehkä kuitenkin herättää vanhoja käsityötaitoja uudelleen henkiin.