|
Artikkeleita |
|
Välituntivalvojana |
|
Välitunnin valvonta oli jaettu erikseen ala- ja yläasteen osuuksiin.
Eri asteiden oppilaiden oli pysyttävä välitunnin aikana omalla
puolellaan. Valvontavuoroni päättyi ja olin menossa tunnille. Huomasin, että yläasteen 9-luokan oppilas tuli väärästä ovesta sisään ja tietysti huomautin siitä ja sain kirosanojen ryöpyn vastaukseksi. Sappeni kuohahti ja sanoin tiukasti: sinulla on puoli tuntia aikaa miettiä, miten tämän asian korjaat. Seurasin, mihin luokkaan kyseinen poika meni ja odottelin jännittyneenä, mitä tuleman pitää. Kuulin teknisten töiden opettajalta, jonka tunnilla oppilas oli, että kaveri oli kävellyt kuin kissa pistoksissa ja lopulta pyytänyt lupaa tulla luokseni tärkeän asian vuoksi. Luokkani ovelle koputettiin ja sieltä ilmestyi syyllisen näköinen nuori mies ja esitti: tulin pyytämään anteeksi huonoa käytöstäni. Paiskasimme kättä ja sovimme, että tämä ei toistuisi. Mentyäni ruokatunnille jouduin odottelemaan vuoroani ruokajonossa ja tämä kyseinen "herrasmies" sanoi: ole hyvä ja mene edellä. Tästä huomasin, että poikien kanssa suora toiminta on paras tapa voittaa heidät puolelleen. - Sirkka - |