|
Artikkeleita |
|
SINÄ päivänä SIIHEN aikaan taas SE ryhmä |
|
Yhdellä kuudennen luokan tyttöryhmällä
oli tapana aina apaattisesti marista ja nurista olipa kyse mistä
tahansa. Työskentelyä siivittivät kommentit ”ei jaksa, ei huvita, väsyttää,
lähetään jo välkälle”. Flegmaattisuus oli muodostunut ikään
kuin toimintatavaksi ryhmän sisällä. Opettaja oli yrittänyt puhua tästä,
mutta vaikutti, että se meni kuuroille korville. Tyttöjen käsityötunnit olivat
aina torstaiaamuisin. Opettaja jo aamulla herätessään ahdistui ja
yritti huvittaa itseään imitoimalla tulevaa flegmaattista ryhmää:
”ei huvita, ei jaksa, tylsää, typerää”. Yhtenä aamuna opettaja
teki tämän rituaalin vessan peilin ääressä ja heräsi järkytykseen,
kuinka karmean apaattiselta hän saattoikin halutessaan näyttää.
Samalla välähti idea: tätä täytyy kokeilla luokan edessä. Oppilaat saapuivat luokkaan tavoilleen uskollisesti löntystäen ja venyttäen ”huuuuooomenta”. Opettaja istui työpöytänsä takana, vartalo kuin makaronilla ja naama kuin hapankaalilla, ja venytti vieläkin hitaammin ”HUUUUUOOOOMEEEENTAAA”. Joku jo ihmetteli ääneen: ”mikä kässän maikkaan on mennyt?”. Opettaja vaan jatkoi nojailua flegmaattisena ja apaattisena työpöytänsä ääressä. Joku oppilaista vihdoin topakasti kysyi, ”jatketaanko myö näitä töitä – eiks meillä ookaan mittään yhteistä alussa?”. Siihen opettaja vastasi huokaillen: ”Minnuu ei huvita tännään mikkään. Kaikki on tylsää ja typerää. Mie haluun välkälle ja kahville…” Joitakin alkoi hymyilyttää, jotkut pälyilivät toisiaan kysymysmerkkeinä, kunnes yksi oppilaista lohkaisi totuuden: ”Ope matkii meitä”. Tämän kuultuaan opettaja virkistyi ja totesi vilpittömän iloisena: ”Oikea vastaus. Tehän olettekin viksu ja viisas porukka!” Tällä kertaa asiaa sen enempää kommentoimatta opettaja siirtyi tunnin aiheeseen. Tempaus kannatti – joutilaan ryhmän käytös muuttui askeleen positiivisempaan suuntaan. |