Kertomuksia

Projektin info

Artikkeleita

 

Tapahtui 2000-luvun alussa

Itselleni yllättäen tekstiiliryhmääni 7.luokalle oli sijoitettu kuusi mukautetun opsin mukaan oppivaa tyttöä. Onneksi kuitenkin sain avukseni kouluavustajan, sillä yhteensä 16 oppilaan ryhmässä aika ei aina tunnu riittävän erityistä tukea tarvitseville. Kaikkien tavallisen opsin mukaan oppivien oli joskus vaikeaa sietää erilaisia kavereita. Mukautetut tytötkin huomasivat tämän jollain lailla. Ehkä siitä syystä (tai muuten vaan halutessaan
rauhallisempaa
työskentely-ympäristöä) kolme mukautettua tuli pyytämään saada työskennellä lankatekniikkajaksolla luokan takatilassa. Annoin tähän luvan ja kaikkien työt alkoivat sujua selvästi paremmin.

Yksi mukautetuista halusi virkata pikkulaukun lahjaksi siskolleen. Vaikka tyttö työskenteli hämärässä takatilassa, työn jälki oli aivan loistavaa ja oppilas silminnähden nautti virkkauksesta. Kun oppilas tuli näyttämään työtään, kerroin kaikkien kuulleen että hän oli onnistunut niin hyvin, että työn voisi vaikka laittaa opettajan näytekansioon. Tämän jälkeen muidenkin oppilaiden suhtautuminen "mukautettuihin" muuttui, heitä alettiin pitää "samanlaisina" kuin muitakin. Kun on aihetta antaa kehuja, se kannattaa tehdä julkisesti!