Suunnittelu

Tarvikkeet
ja välineet


Työn aloitus

Työn
päätteleminen


Kuvia
valmiista töistä


Takaisin
pääsivulle



Helmikudontamalli on suunniteltava tarkasti, jotta se onnistuisi. Voit suunnitella mallisi värikynillä ruutupaperille tai esimerkiksi paintbrush-piirustusohjelmalla. Suunnittelupohjan ruutujen tulisi olla neliömäisiä, yksi ruutu vastaa valmiissa työssä yhtä helmeä.

Perusmuotoja ovat neliö, kolmio, ympyrä sekä niistä muodostetut ryhmät ja muunnelmat. Voit itse suunnitella haluamasi mallin, tai valita jonkin valmiin kuvion.
Aloita helmikudontaharrastuksesi yksinkertaisella kertautuvalla kuviolla, jonka jaksat helposti tehdä loppuun asti.

Päätä mihin tarkoitukseen työsi tulee (vyö, rannekoru jne.), ja mittaa työlle haluamasi pituus. Mieti myös työn leveys helmien lukumääränä. Esimerkiksi rannenauhan sopiva leveys voisi olla 5 tai 7 helmeä.

Kun suunnitelmasi on valmis, siirry kohtaan työn aloittaminen.