NEULOMINEN
Patenttineulosta neulotaan tasona eli
edestakaisin kahdella puikolla ja aika lailla samaan tapaan
kuin 1 o 1 n joustinta. Ero on kuitenkin siinä, ettei
nurjia silmukkaa neulota ollenkaan. Nurjan kohdalla silmukka
nostetaan nurin neulomatta yhdessä langankierron kanssa.
Oikean kohdalla neulotaan oikein, niin että edellisellä kerroksella nostettu silmukka ja sen mukana
tehty langankierto neulotaan oikein yhteen. Näitä kahta vaihetta
toistetaan koko ajan, sekä työn oikealla että nurjalla
puolella.
|
Patenttineulos neulemerkkipiirroksena

Patenttineuleen
neulosmerkkipiirros on monimutkainen ja se antaa
helposti väärän kuvan patentin vaikeusasteesta.
Tässä malli on piirretty vain osoittain.
Oikea
puoli - nurja puoli?
Patenttineulos on molemmilta puolilta samannäköistä.
Aloitukseen
joustinneuletta
Patenttineuloksen alkuun, esim. vaatteen helmaan, neulotaan
usein 1 o 1 n joustinneulereunus. Tästä joustimesta on helppo siirtyä jatkamaan
patenttia.
Patenttineuloksen
reunat
Neulekappaleiden reunasilmukoiksi voi
neuloa esim. 1 o, kumpaankin reunaan joka kerroksella. Silmukkaluvun on tästä syystä oltava pariton,
jotta reunoista tulee symmetriset.
Patenttineuloksen päättäminen
Patenttineuloksen päätöskerroksella neulotaan
silmukat 1 o 1 n. Varo ettei reunasta tule kiristävä!
Aina
tasaista!
Patenttista voi neuloa melko löyhääkin neulosta eli puikkokoko
voi olla kyseiselle langalle yleensä sopivaa kokoa suurempi. Kun tekniikan
oppii, työ alkaa luistaa ja jälkeä syntyy. Ja mikä parasta, kokemattomampikin
neuloja onnistuu varmasti: patenttineuloksesta tulee aina kaunista ja tasaista
- jostain kumman syystä... Tosi patentti juttu, jota voi todella suositella
ihan kaikille!
PATENTTI VAI PUOLIPATENTTI?
Patentin, jota myös täyspatentiksi kutsutaan,
rinnalla on myös kevennetty versio, puolipatentti. |

Patenttineulos
on aloitettu muutamalla 1 o 1n kerroksella. Reunoilla on
1 reunasilmukka, joka on neulottu kerroksen lopussa oikein
ja nostettu kerroksen alussa neulomatta.

» Patenttineulos
sopii hyvin esim. huivien neulokseksi. Silloin neulotaan
heti alusta alkaen patenttia, kuten kuvassa. Luomiskerros
on tehtävä riittävän löyhästi
ettei aloitusreunasta tule kiristävä!
|