Oma KIRJONEULOSAIHE voi
olla yksittäinen kuvio, ornamentti tai yhtenäinen
kuviopinta. Suunnittelu tapahtuu
samaan tapaan kuin OIKEIN-NURIN mallienkin
suunnittelu.
Oikein-nurin neulosten ja kirjoneulosten suunnittelun
suurin ero johtuu kirjoneuloksen neulontatekniikasta: kirjoneuloksessa
syntyy työn nurjalle
lankajuoksuja ja suunnittelussa pitää muistaa
ottaa huomioon lankajuoksujen
pituus. Kirjoneuloksessa lanka
kulkee työn nurjalla saman kerroksen
edellisistä samanvärisistä silmukoista
aina seuraaviin. Syntyvät 'hyppylangat'
eli lankajuoksut eivät saa olla
niin pitkiä, että niistä tulee
haittaa neuleen käytölle. Jos
esim. sukissa on pitkiä lankajuoksuja,
ne takertuvat helposti varpaisiin sukkia
jalkaan vedettäessä.
TIETOKONEELLA
TAI KYNÄLLÄ JA PAPERILLA
Suunnittelua voi tehdä kynällä ja
paperilla tai
tietokoneella. Pohjaksi tarvitaan ruudukko,
jossa yksi ruutu vastaa yhtä silmukkaa. Jokaiselle
lankavärille
valitaan sopiva väri symboliksi
tai jos värejä ei ole käytettävissä,
merkitään jokaista väriä omalla
merkillään.
Tietokonetyöskentelyn vahvuutena on useiden
malli- ja värimuunnelmien nopea tuottaminen. Ensimmäiseen
ideaan ei takerru niin helposti, jos ideaa on suhteellisen vaivatonta
kehitellä
edelleen tai tuottaa lisää uusia ideoita.
Tämän sivun ruudukkomalleissa on peruskuvioaihetta
kopioitu, toistettu ja sitä on
peilattu ja kierretty eri suuntiin.
Suunnittele
omia kirjoneulosmalleja. Sommittele esim. geometrinen kuvioaihe ja siitä nauhaornamentti, keskusornamentti ja pintaornamentti. Ks. KUVIOVINKKEJÄ
TIETOKONEELLA:
Kopio itsellesi SUUNNITTELURUUDUKKO
KYNÄLLÄ JA PAPERILLA:
Tulosta SUUNNITTELURUUDUKKO itsellesi
tai käytä tavallista ruutupaperia.
|