Kavennusrakenteilla tarkoitetaan useista kavennuksista
muodostettua kokonaisuutta, jossa kavennukset tehdään suunnitelmallisesti
ja säännönmukaisesti.
• SÄDEKAVENNUS
• NAUHAKAVENNUS
• NELITAHOKAVENNUS
SÄDEKAVENNUS
Tulostettava sädekavennusohje, pdf
Rakenne
Sädekavennuksessa kavennuskohdat asettuvat
säteittäin ja etäisyys edelliseen
kavennukseen pienenee koko ajan kaventamisen edetessä eli joka kavennuskerroksen jälkeen välikerrosten
määrä vähenee samassa suhteessa kuin
silmukkamäärä.
Tavallisin sädekavennus on 8-säteinen. Säteiden, eli kerrokselle tulevien kavennuskohtien, lukumäärä voi olla muukin, joko suurempi tai pienempi, työstä ja halutusta lopputuloksesta riippuen. Mitä enemmän säteitä on ja mitä tiheämpää kavennuskerrokset tulevat sitä matalampi kavennusosasta tulee ja päinvastoin.
Sukan tai lapasen kärkeen tehdään tavallisesti 8-säteinen sädekavennus, jolloin jokaisella kavennuskerroksella vähenee yhteensä 8 silmukkaa: joka puikolta 2 silmukkaa, yksi puikon alussa ja toinen keskellä (tai yksi puikon keskellä ja toinen puikon lopussa).
Yksi tavallinen sädekavennusversio on myös esim. peukalon kärkeen yleensä tehtävä 3-säteinen sädekavennus. Myssyssä voi olla vaikkapa 16-säteinenkin
kavennus, jotta silmukkamäärä vähenisi riittävästi halutulla matkalla ja päähineeseen saadaan sopiva muoto.
8-SÄTEISEN SÄDEKAVENNUKSEN NEULOMINEN
suljettu neulos, silmukat neljällä sukkapuikolla
Määritellään ensin kavennuskohdat eli jaetaan jokaisen puikon silmukat kahteen yhtä suureen kavennusryhmään. Jokaisen ryhmän 1. ja 2. silmukka neulotaan yhteen (tai tehdään ylivetämiskavennus).
Jos puikoilla on pariton silmukkaluku, tehdään ensin yksi poikkeuskerros niin, että kavennetaan joka puikon alussa 2 yhteen.

Kavennuksia ei tehdä joka kerroksella, vaan kavennuskerrosten
väliin neulotaan välikerroksia ilman
kavennuksia.
Välikerrosten lukumäärä on sama (tai yksi vähemmän)
kuin edellisten kavennuskohtien väliin jääneiden silmukoiden
määrä. Välikerrosten määrä vähenee
joka kavennuskerroksen jälkeen yhdellä.
Kaventamista jatketaan kunnes joka puikolla on jäljellä vain
2 silmukkaa eli koko työssä yhteensä 8 silmukkaa.
Lanka katkaistaan ja vedetään näiden kahdeksan
silmukan läpi.
Yhteenneuloen kavennusten sijasta sädekavennuksessa voi kaventaa myös ylivetäen, jos haluaa päinvastaisen kavennuksen kallistussuunnan.
Yhteenneuloen kavennukset voi tehdä myös nurin neuloen.
Silloin kavennuskohdat näkyvät neuloksessa helmimäisinä kohtina.

|

Sädekavennuksella esim. sukan tai lapasen kärjestä tulee pyöreä ja
joka suuntaan samanlainen. Kavennuskohdat ovat tässä puikon alussa ja keskellä.
Kavennuskohdat voi sijoittaa puikon alun ja keskikohdan sijasta myös puikon keskelle ja loppuun. Huomaat, jos kokeilet, mitä eroa eri kaventamiskohdilla on! Vertaa ulkonäköä yläolevan punaisen sukan kärjen kavennuksiin.

Sädekavennus valmiina. Viimeiset 8 silmukkaa on vedetty yhteen silmukoiden läpi
pujotetulla langalla.

16-säteinen sädekavennus baskerissa. Kavennukset tehty nurin yhteen neuloen. Välikerroksia on koko ajan sama lukumäärä, 3 kerrosta. Tuloksena tasomainen rakenne. |