Sineteistä

Sinetit tehdään kahdesta eri värisestä vahasta, joiden väliin laitetaan asiakirjaan liittyvät, pergamentista tai langasta tehdyt nauhat. Nauhat on solmittu keskeltä siksi, ettei niitä pystyisi vetämään ulos sinetistä ilman, että sinetti murtuisi. Sillä tavoin väärennösyritykset paljastuvat.

sinettivaha.gif (60625 tavu(a))

sinettileimasin.gif (101153 tavu(a))
Sinetit painetaan vahaan  sinettileimasimella, johon on kaiverrettu sinetin kuva peilikuvana.

pentti.gif (176639 tavu(a)) Sinettejä reunustaa useimmiten teksti, josta käy ilmi, kenelle sinetti kuuluu. Sinetin kuva kertoo esimerkiksi kantajansa ammatista, kuten näissä herttuoiden ritarisineteissä. valdemar.gif (184424 tavu(a))
maunu.gif (437820 tavu(a)) 
Kuninkaiden sineteissä on kuninkaallisia tunnuksia: valtikka ja kruunu. Kuningas näyttää istuvan kaupungin päällä. Se kuvastaa kuninkaan valtaa oman maansa hallitsijana.
bergen.gif (172703 tavu(a))
Kaupunkien sineteissä voi näkyä linnoja, kirkkoja ja muita kaupungille tärkeitä asioita, kuten tässä Bergenin kaupungin sinetissä. Merenkulku ja kauppa olivat Bergenille elintärkeitä. Sille oli myös pitkät perinteet, sillä Bergenin alueelta oli aikaisemmin lähdetty pitkille viikinkiretkille. Tässäkin laivassa on vielä viikinkilaivoista tutut lohikäärmepäät perässä ja keulassa.
anders_and.gif (118582 tavu(a))

 

Aina eivät sinetit olleet kovin hienoja tai monimutkaisesti kaiverrettuja.

Niinkin tärkeän herran kuin tuomiorovasti Anders Andin (suomeksi Antti Ankka) sinetissä on vain uiskenteleva ankka.

 

Minna Hautio
museolehtori
Aboa Vetus Ars Nova

johan_molteke.gif (217004 tavu(a))
Ritari Johan Molteken sinetissäkin on kuvattu lintuja.
 

Lue myös
 Kyllikki Männikkö: Keskiaikainen sinetti