Lähtökohtana on tietysti oppiaineen oma olemus tavoitteineen ja sisältöineen.
Ammattilaiselle ne ovat toki tuttuja, mutta kertauksesta lienee hyötynsä.
Keskeistä on työn suunnittelu ja toteutus sekä niitä täydentävä ja ohjaava arviointi.
Opetus nojaa konstruktivistiseen oppimiskäsitykseen ja juuri siksi suunnittelulla
ja arvioinnilla on tärkeä merkityksensä siinä missä tekemiselläkin.

Opetussuunnitelman perusteissa normiksi annetut käsityön tavoitteet ovat
vaateliaat ja juuri aineen omaa olemusta korostavat, mm. sivistysperintöön
tutustumista, esteettisyyttä, ekologisuutta, esine- ja käsityökulttuuriin tutustumista,
erilaisten materiaalien työstötaitoja, huoltamiseen, korjaamiseen ja kunnostukseen
paneutumista ja työturvallisuuden oppimista. Luulisi tuossa olevan yhdelle
oppiaineelle riittävästi askaretta. Käytettävissä oleva aika - tuntimäärä -
ei millään näytä riittävän.

Sama ongelma on kuitenkin kaikilla muillakin oppiaineilla. Sen vuoksi oli
todella mielekästä katsella koulun opetussuunnitelmaa kokonaisuutena ja
etsiä sieltä sellaisia alueita, jossa yhteistyöllä voidaan voittaa molemmin
puolin.

Kävin melko nopeasti läpi Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 1994
muutaman oppiaineen - muun kuin käsityön - osalta ja löysin oheisen kuvan
mukaisia yhteisiä tavoitteita ja sisältöjä kyseisten oppiaineiden ja
käsityön kesken. Jos käytte läpi oman koulunne opetussuunnitelman, löydätte
mitä todennäköisimmin vastaavia yhtymäkohtia paljon lisää.

Käsityö on sekä taito- että taideaine, joten senkin vuoksi yhtymäkohtia on
runsaasti. Jokainen teistä lienee kokenut, miten vaikeata on saada oppilaat
uskomaan, että matematiikan tunnilla opituista mittaamisen perustaidoista
on puhe myös silloin, kun mittaaminen tehdään käsityön luokassa eikä
matematiikan luokassa. Syynä on se, että yhtymäkohtia ei opetuksen
yhteydessä osata osoittaa. Jos se tehdään taitavasti, saadaan oppilaat
ymmärtämään matematiikan käyttöarvo ja nostamaan sen opiskelumotivaatio.
Samalla käsityössä voitetaan aikaa, kun sen yhteydessä ei tarvitse enää
opettaa, miten pinta-ala määritetään ja paljonko materiaalia kuluu vaikkapa
tilkkutyönä valmistettuun päiväpeittoon. Se kun on matematiikkaa.

Vastaava havainto on tehtävissä varsin monien oppiaineiden kanssa siksi,
että käsityö soveltaa omassa oppimisessaan monenlaista tietoa ja muuttaa
sen käytännöksi. Se on tavallaan näiden oppimisalueiden keskusaine. Kaavio
voitaisiin piirtää saman mallin mukaisesti jokaisen oppiaineen ollessa
keskellä. Juuri tästä yhteistoiminnassa on kysymys: kaikki oppiaineet
opettavat jotain sellaista, jolla on käyttöä muun oppiaineen yhteydessä.
Oppilaat vain eivät sitä havaitse, ellei heitä ohjata havaitsemaan.
Kestäisiköhän opettajanhuoneen ilmapiiri asian käsittelyä? Varmaankaan ei
heti kannata lähettää oppilasta käsityön tunnilta kysymään matematiikan
opettajalta pinta-alan laskemisen kaavaa, ellei tätä ole siitä varoitettu.

Kun peruskoulun opetussuunnitelmaa laaditaan perusteiden asettamissa
rajoissa paikallisesti ja jopa kouluittain, lienee mahdollista sovittaa
yhteen myös eri oppiaineiden opetuksellisia sisältöjä, joten ajallinen ero
opetuskohteiden välillä on mahdollista häivyttää taikka ainakin vähentää.
Suosittelen yrittämistä.

Pentti Takala, OPH

Artikkeli on julkaistu Tekstiiliopettaja -lehdessä 2/2000.

TAKAISIN