![]() |
Syyrialaispäähine eli hennin tuli muotiin noin 1450-luvulla.Se oli lähes metrin korkuinen, rautalankakehikolle pergamentista tehty kartio, joka päällystettiin mustalla sametilla tai brokadilla ja koristettiin jalokivillä. Kuin lentoon lähteväksi perhoseksi aseteltiin sen varaan tärkätty läpinäkyvän ohut huntu. Huntu saattoi olla myös kultalangoista kudottu.Yleisin tapa oli kiinnittää harsomainen huntu kartion kärkeen, mistä se hulmusi koristeellisena peittäen joskus koko selän.Linnanneitojen päähineenä pitämämme hennin on lähtöisin ristiretkeläisten saamista vaikutteista, sillä se muistuttaa tanturaa, syyrialaisen naisen päähinettä. Hennin päähinettä esiintyi lähinnä burgundilais hovissa, sekä muutamissa muissa hoveissa parinkymmenen vuoden ajan.Upeana ja näyttävänä päähineenä se on kuitenkin virheellisesti edustanut koko keskiaikaista hattumuotia. |