Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa, esimerkki sovellettavaksi

NETISSÄKIN NEULOTAAN
Surffausopas muutamille neulontasivustoille

 

OPPIAINE:
Tehtävän nimi / aihe:
Sopivin luokka-aste:
Tehtävän tekemiseen kuluva aika:
KÄSITYÖ / tekstiilityö
Neulontaan liittyvien nettisivujen esittely oppilaille
7. lk
1 oppitunti

 

TAVOITE

Tavoitteena on ohjata oppilas löytämään tietoa internetistä, tutustuttaa muutamiin neulontasivustoihin. Ajatuksena on, että oppilaalle jää mielikuva siitä, miten nettiä voisi hyödyntää neulonnan osalta.

Tehtävän voi tehdä ennen varsinaisen oman neuletyön suunnittelua, jolloin samalla voi herätellä ideoita tulevaa suunnittelua varten. Tunnin voi käyttää myös esim. keskellä neulontajaksoa, eräänlaisena välipalana oman työn tekemisen välissä. Riippuen missä vaiheessa tehtävää tehdään, oppilaita voi ohjata etsimään ja katselemaan tiettyjä asioita (esim. sukkien suunnitteluvaiheessa erilaisia sukkia).

 

 

TUNTISUUNNITELMA

Tehtävän tekeminen sujuu parhaiten atk-luokassa, jossa jokainen oppilas pääsee omalle koneelle. Tehtävää voi tehdä myös pareittain.

1. Ope esittelee ensin Käspaikka-sivuston yleisesti ja sieltä erityisesti neulonta-osion. Tämän voi tehdä yhteisesti tykin avulla tai sitten kertoen ja jokainen katsoo omalta koneeltaan. Tämän jälkeen oppilaat ryhtyvät käymään muutamia nettisivuja läpi seuraavan ohjeen mukaisesti.

2. Oppilaalle:

Tutustu muutamiin neulontasivuihin tämän ohjeen mukaisesti. Liiku sivustoilla oman kiinnostuksesi mukaan – kuten varmaan tiedät, voit löytää vaikka mitä mielenkiintoista!

www.kaspaikka.fi

 

 

Täältä löytyy siis kaikkea käsityöhön liittyvää. Paljon ohjeita ja ideoita. Valitse kuitenkin tekniikat ja työtavat -osiosta neulonta. Käy katsomassa ainakin asusteita ja vaatteita. Ja sieltä esim. pieni sukkashow sekä ratsastajan lapaset.

www.novita.fi               

 

Novita Oy:n nettisivut. Klikkaa täältä Neuleohjeet->neuleohjeita ->kauneimmat villasukat. Käy katsomassa muita juttuja oman kiinnostuksesi mukaan!
www.ullaneule.net Suomenkielinen verkkoneulelehti. Klikkaa ainakin ohjeet ja katso muutamia itseäsi kiinnostavia neulemalleja. Liiku sivustolla jälleen oman mielenkiintosi mukaan.
http://neuleblogit.blogspot.com/ Blogit eli eräänlaiset verkkopäiväkirjat ovat suuressa suosiossa. Niin myös neuleblogit. Mielenkiintoisia sivuja? Katso esimerkiksi 10 puikkoa langalla.

http://www.kissyourshadow.com/stripe_maker.php

 

Raitakone avuksi raitojen suunnitteluun. Kokeile!

www.youtube.com

 

ja hakusana the last knit. Neulomisestakin voi tulla pakkomielle. Katso video! (kesto noin 7 min.)
   
  Jos aikaa on jäljellä, palaa takaisin Käspaikkaan sekä neuleblogeihin. Kysele toisilta mitä katsomisen arvoista he ovat löytäneet.
   

Kotitehtävä:                 

 

Käy kotona vielä tutustumassa Käspaikkaan ja erityisesti sen neulontaosioon.
   
Sitten voit vielä ”googlettaa”. Käytä hakusanoina esimerkiksi
neulonta, neuleohje, knitting, knitwear (engl.), stickning (ruotsi).

TEKIJÄ: Miia Hanikka 2008
Käspaikka