 |
Mitä on yrittäjyyskasvatus?
"Yrittäjyyskasvatusta voidaan toteuttaa oppilaitoksissa monella eri tavalla. Yrittäjyyskasvatus näkyy muun muassa opettajien valitsemissa yritteliäisyyttä tukevissa työtavoissa sekä eri oppiaineiden sisällöissä: kyseessä voivat olla vaikka matematiikan laskuesimerkit, kuvaamataidon aihe, vieraan kielen sanasto tai esimerkiksi uskonnon eettiset kysymykset. Joissakin oppilaitoksissa yrittäjyys on omana oppiaineenaan tai valinnaiskurssin sisältönä.
Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena on tukea oppilaassa sellaisia tietoja, taitoja ja asenteita, joita hän tarvitsee opiskeluaikanaan sekä myöhemmin työelämässä riippumatta siitä, työskenteleekö hän itsenäisenä yrittäjänä vai toisen palveluksessa. Yrittäjyyskasvatus ei ole siis vain yrittäjäksi kasvattamista, vaan tavoitteena on kokonaisvaltainen asenteen ja taitojen kehittäminen. Tosin aktiivista, oma-aloitteisista ja mahdollisuuksia näkevistä ihmisistä tulee keskimääräistä useammin yrittäjiä. Näitä asenteita ja taitoja voidaan kutsua myös termillä sisäinen yrittäjyys.
Sisäinen yrittäjyys on aktiivista, vastuullista suhtautumista asioihin, kanssaihmisiin ja ylipäänsä kaikkeen siihen minkä kanssa kulloinkin on tekemisissä. Se on oman itsensä tavoitteellista kehittämistä koululaisena, opiskelijana, harrastajana ja työn tekijänä. Työelämässä sisäinen yrittäjyys on tapa työskennellä, ikään kuin hoitaisi omaa yritystään vaikka olisikin toisen palkkalistalla. Koulun arkipäivän toiminta parhaimmillaan palvelee sisäisen yrittäjyyden ominaisuuksia."
Yrittäjyyskasvatus käsityönopetuksessa
"Kädentaitojen tunneilla toiminta on hyvin itsenäistä, suunnitelmallista ja pitkäjänteistä. Tekninen ja tekstiilityö kehittävätkin hyvin oppilaan yrittäjämäisiä ominaisuuksia. Opetukseen voi sisällyttää myös käytössä oleviin materiaaleihin tutustumista ja niiden alkuperän selvittämistä. On hyvä pohtia, mistä työn todellinen hinta muodostuu, kuinka paljon on itse työn arvo. On hyvä tuoda myös esille, mitä ammatinvalinnallisia mahdollisuuksia kädentaitojen parista löytyy."
|
| Teksti: Turun yrittäjyyspolku |
| |
|
OPPILAIDEN JA OPISKELIJOIDEN YRITTÄJYYSPROJEKTEJA |
Alakylän koulun KU-KÄ –kerho
- kuvaamataidon ja käsityön kautta yrittäjyyteen
|
Tekninen työ: Pirjo Ek, kuvataide: Saila Järnberg, tekstiilityö: Merja Väistö ja Anna-Kaisa Myllynen
|
| Farkut kiertoon-projekti |
Laatinut Nina Kivimäki, Munkkiniemen yhteiskoulu |
| Hyväntekeväisyysilta |
Aino-Maija Numminen; Turun OKL, Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys kurssi |
Ideoita yrittäjyyskasvatukseen
|
Kaija Alajoki, Kalle Koivula, Minna Muje & Merja Tamminen; Turun OKL, Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys kurssi |
| Koulukioski |
Lasse Koskinen; Turun OKL, Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys kurssi |
| Maidon tie |
Kaija Korhonen & Nina Nylund; Turun OKL, Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys kurssi |
| Viikinkimarkkinat |
Hanna Ihamäki, Laura Pärkkä, Sini-Vuokko Risti; Turun OKL, Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys kurssi |
 |
| AIHEESEEN LIITTYVÄÄ |
| Kestävä kehitys |
Käspaikan erillinen osasto |
| Materiaali- ja kuluttajatieto |
Käspaikan erillinen osasto |
| Pukeutumisen tie |
Päivi Bläuer, Marjut Iivonen, Henna Lahti, Jaana Mäki-Tuominen |
| Vaatteiden elämä |
Kuluttajavirasto |
| Vuosi nuorena yrittäjänä, vuosi parturi-kampaajana |
Turun yrittäjyyspolku, Ammatillinen koulutus ja lukio |
| Aina kannattaa yrittää (PDF 2,3 Mt) |
Turun yrittäjyyspolku, Suomen Yrittäjien materiaalia |
 |
| OPETTAJALLE |
| Hållbar utveckling ur slöjdpedagogisk synvinkel |
Ulla Suojanen |
| Kestävä kehitys |
Ulla Suojanen |
| Koulu-yritys -yhteistyö |
TAT - Taloudellinen tiedotustoimisto |
| Käsityönopetuksen historiaa (aamunavaus) |
Lähde: Lyhyt oppimäärä koulukäsityöhön. Suomen käsityön museon julkaisuja |
| Suunnitteluprosessi - tuotesuunnittelu |
Savonlinnan OKL, opiskelijatyö |
Teollisuuden osaamistarpeet ja käsityötaidot:
Yrittämisen valmiudet jo koulussa |
Johtaja Kari Purhonen, Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto |
| Vinkkejä yritysvierailun järjestämiseen |
Riikka Kuusisto, Turun yrittäjyyspolku |
| Yrittäjyys, talous ja kestävä kehitys |
Jyväskylän yliopisto. Taloustieteiden tiedekunta. |
| Yrittäjyyskasvatus koulun toimintakulttuurissa |
Koonnut: Arja Kitola, Turun yrittäjyyspolku |
 |
| MUITA LINKKEJÄ |
| Materiaaleja kaikkiin oppiaineisiin |
Turun yrittäjyyspolku |
| Nuori yrittäjyys sivuston linkit |
|
 |
| KIRJALLISUUTTA, ARTIKKELEJA |
Aktiivisesti tekemällä ja osallistumalla tulevaisuuteen.
|
Lepistö, J. 2007.
Teoksessa: Suvanto, M., Halme, J. & Leväniemi, S. (toim.) Yrittäjyyskasvatus kouluissa.
Turun yliopisto, Rauman opettajankoulutuslaitos/Sat@Oppi, 28–38. |
Yrittäjyyskasvatusta käsityön kontekstissa
Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys -kurssi Turun opettajankoulutuslaitoksessa 2007.
|
Mäki-Tuominen, J., Aalto, P. & Kärki, H. Teoksessa Merenluoto, K., Virta, A. & Carpelan, P. (toim). Opettajankoulutuksen muuttuvat rakenteet. Turun opettajankoulutuslaitos, 336-344. |
| Käsityön opetukseen sisältyy monipuolisesti taitoa, kulttuuria ja yritteliäisyyttä. |
Lepistö, J. & Rönkkö, M-L. 2009.
Teoksessa: Rönkkö, M-L., Lepistö, J. & Kullas, S. (toim.), Monialainen opettajuus. Kasvatuksellisia näkökulmia oppiaineisiin ja aihekokonaisuuksiin.
Turun yliopisto, Rauman opettajankoulutuslaitos, 45–61. |
 |
|